Tulevan kevään pohdintoja..

Moi.

Sydän elää jo keväässä vaikka vielä tänään aamulla oli yllätyksenä pieni lumikerros maassa. Pihallamme on kasvimaa. Viime vuonna viljelin siellä ensimmäistä kertaa itse perunaa, porkkanaa, hernettä ja salaattia ja mansikkaa on edellisten omistajien jäljiltä. 

Tänä keväänä olisikin tarkoitus uusia mansikkapenkki. Harmillista vaan, että se tarkoittaa kesää ilman oman maan satoa 😥 kovasti on mietinnässä uuden mansikkamaan toteutus; maanparannus ja samalle paikkaa vaiko siirto kasvimaalla toiseen reunaan mikä tarkoittaisi vanhan perunamaan paikalle mitä ei suositella samojen tuholaisten vuoksi. Ähh, mitä mä teen? Kumpi olisi pienempi paha? Mietinnässä myös lajikkeen valinta; jatkuvasatoinen Ria on nyt ehkä valintani ja jos laittaisi myös suomalaisten suosimaa Polkaa. Ajattelin ostaa nyt noin puoleen penkkiin taimet ja kasvattaa penkin loppuun sitten rönsyillä. Lähteeköhän ne hyvin kasvuun? 

Ajattelin myös laittaa taas perunaa. Timoa. Viime kesänä laitoin pikkusta vajaat 10kg ja se oli liikaa! Ehdottomasti tänä vuonna riittää 5 kg. Se tunne oli parasta kun sai ensimmäistä kertaa keittää oman maan perunaa. Love it! 


Myös laitan hernettä. Viime kesästä opin että hernettä voi laittaa reilusti enemmän, oli nimittäin maistuvaa. Porkkanaa laitan mutta tällä kertaa ostan sitä nauhaa niin ei tarvitse harventaa. Epäonnistuin harvennuksessa niin porkkana sato oli aika kehno. Sain viime kesänä ystävältä kesäkurpitsan taimen ja sehän villiintyi ja kasvoi! Suurin kesäkurpitsa oli reilu 3 kg painava! 🙈🙈 Mietin sen laittoa jälleen. Myös kiinnostaisi laittaa tomaattia avomaalla. Onnistuisikohan se? Onkohan se kuinka monimutkaista? 


Perunat idätän itse mutta muuten ajattelin taimet ostaa valmiina (esim se tomaatti). En halua nyt että asuntomme näyttää kasvihuoneelta ja purkien vaihdot kuulostaa liian monimutkaiselta ja aikaavievältä näin kiireiselle kotiäidille 🙈😂

Meillä pihassa myös luumua ja omenaa sekä yksi kirsikkapuu. Tyrniä ja päärynää? Kaksi puuta. Päärynä ei ole tehnyt satoa vielä, kovin nuorilta näyttävät. Netin avulla olen nimennyt ne päärynöiksi. Viime kesänä kukkia oli toisessa, mutta hedelmää ei vielä tuottanut. Myös löytyy (liian) monta mustaherukkapensasta. Niistä ajattelin luopua suurimmasta osasta. En pidä niistä ja satoakin tulee erittäin heikosti. 


Näihin tunnelmiin, kovasti odotan kevään tuloa että pääsen tarttumaan lapioon ja katsomaan paljonko tulee satoa. 🍒🍓🍏

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirppistelyä.

Hei.

"rättikässää"